tiistai 25. heinäkuuta 2017

Jos ostovimma iskee niin...

En ole varmaankaan ainoa kosmetiikankuluttaja, jolle iskee aina silloin tällöin ostovimma. Uusia kosmetiikkamerkkejä ja meikkituotteita ilmestyy tiuhaan tahtiin. Blogeissa ja Youtubessa hypetetään joka viikko uusia maailmaa mullistavia tuotteita. Itsekin olen kauneusbloggaaja ja saatan välillä syyllistyä tuohon.. En siis yritä esittää, että olisin parempi kuin muut. No way. Joka tapauksessa ostan paljon kosmetiikkaa ja kulutan sitä. Joskus jopa liikaa.


Ostokäyttäytymiseni on muuttunut tässä parin vuoden sisällä ja nykyän pyrin ostamaan vain sellaisia tuotteita, joita oikeasti tarvitsen. En tietenkään pysty noudattamaan sitä orjallisesti, sillä olenhan vain heikko ihminen. Nykyään kuitenkin harkitsen tarkemmin mitä ostan ja mitä en. Saatan klikkailla tuotteita ostoskoriin ja miettiä sitten tarvitsenko kaikkea tuota. Yleensä vastaus on, että en tarvitse. Olen todella ylpeä itsestäni, kun tein viimeksi tilauksen Beauty Baylle. Tilasin vain ja ainoastaan ne tuotteet, mitä olin vailla (kahdet irtoripset ja Tweezermanin kynsileikkurit). Vanha minä olisi klikkaillut ostoskoriin vähän extraa kun tässä kerta tilataan.


Katselin joskus kauan sitten Youtubesta paljon kauneusvideoita, mutta nykyään katselen niitä aika vähän. Kaikki vanhat suosikit ovat joko lopettaneet tai muuttuneet liian ammattimaisiksi. Ja tietenkin Youtube (sekä blogit) saattavat saada tällaisen heikon ja pienen ihmisen haluamaan jotain, mitä en edes tarvitsisi. Löysin vähän aikaa sitten uuden Youtube-suosikin ja hän on drag-artisti nimeltään Kimberly Clark. Olen tykännyt varsinkin hänen anti-haul-videoistaan.

Tässä linkki yhteen Kimberly Clarkin anti-haul videoon, jonka alussa hän selittää mistä näissä hänen videoissaan on kyse. Videon aiheena ovat sold out-luomiväripaletit.



Anti-hauleja löytyy mm. siveltimistä sekä highlightereistä. Tämän seuraavan videon ansiosta onnistuin välttämään Natasha Denonan paletin ostamisen. 😁


Suosittelen ehdottomasti katsomaan Kimberlyn anti-haul-videoita seuraavan kerran kun ostovimma iskee. Videoissa ideana on, se että Kimberly kertoo mitä tuotteita hän ei aio ostaa ja miksi. Mä olen tykännyt katsoa Kimberlyn anti-haul videoita vastapainoksi kaikille tämä-on-pakko-ostaa-videoille. Kaikkien huumorintajuun nämä videot eivät välttämättä uppoa, mutta kannattaa antaa niille edes mahdollisuus. Kimberly vaikuttaa todella fiksulta tyypiltä ja hänen videoissaan on sanomaa.

Monet muut kauneustubettajat ovat seuranneet Kimberly Clarkin jalanjälkiä ja tehneet omia versioita anti-haul-videoista. Kuten myös ihana Jackie Aina. Osaltaan tämän videon ansiosta Jeffree Star veti herneet nokkaan ja sai aikaan kunnon someraivon (ai että rakastan sanaa someraivo, NOT!).



Oletko jo tsekannut anti-haul videoita Youtubesta? 



10 kommenttia:

  1. Voisi olla ihan hyvä joskus katella nuita videoita :D

    VastaaPoista
  2. Olen katsellut sekä anti-haul että tubettajien unboxing pr package -videoita, joita ainakin vähän aikaa sitten tuli solkenaan. Anti-haul -videot on ihan virkistäviä, kun ajattelee esim. kuinka paljon erilaisia paletteja tulee koko ajan markkinoille. Pr unboxig haulit taas ovat herättäneet närää tubettajien keskuudessa, koska jotkut über-gurut saavat kymmenittäin erilaisia pr-paketteja melkein viikoittain, näin ymmärtäisin.
    Onneksi tällainen pieni ihminen, meikäemäntä, pystyy aika hyvin pitämään itsensä kurissa ainakin suurimmilta ostosylilyönneiltä, vaikka välillä lähteekin lapasesta, mutta aika pienimuotoisesti kuitenkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sen ymmärtää, että kaikkein suosituimmat Youtuben kauneusgurut saavat paljon pr-kamaa. Ymmärrän myös sen että se voi herättää joissain kanssaihmisissä närää (eli kateutta). :D Pitäisikin joskus tsekata tuollainen pr-paketti-video. :)

      Poista
  3. Mä katselen videoita toooosi harvoin, muutama vlokkaaja toki on joita seuraan mutta muuten en juurikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katselin joskus lähes päivittäin Youtuben kauneusvideoita, nykyään ehkä kerran kuukaudessa. :)

      Poista
  4. Täällä yksi joka katsoo harvoin videoita. Joskus oli kiva tsekkailla intassa makeup videoita ja vähän kokeilla niitä ja saada isnpistä, mutta nykyään ei vaan millään jaksa. Videoita joita ihan mieluiten katson, ovat matkavideot. Niitä en missais mistään hinnasta blogeissa:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas katselen nykyään Youtubesta lähinnä Kitten Academya ja jotain musajuttuja. :)

      Poista
  5. Anti-haul kuulostaa hauskalta, pitää vilkaista nämä :)

    VastaaPoista